Parhaat BCAA-valmisteet – Vertailu

Parhaat-BCAA-Vertailu

Miksi BCAA:ta?

BCAA on lyhenne englanninkielisestä termistä ”branched-chain amino acids”. Sen sisältämällä leusiinilla on lihasproteiinisynteesiä kiihdyttävä vaikutus, jolloin keho alkaa rakentaa uutta lihaskudosta, mikä on usein toivottua esimerkiksi kuntosaliharrastuksessa. Lihasmassa alkaa kasvaa ja proteiinin tarve lisääntyy. Isoleusiinilla puolestaan on vaikutusta elimistön energian tuotantoon. Tämän lisäksi sillä on palautumista lisäävä vaikutus. Isoleusiinilla on tärkeä rooli proteiinisynteesissä ja hemoglobiinin muodostumisessa. Valiini on lihasten toimintaa, jaksamista ja mielentyyneyttä ylläpitävä stimulantti eli piriste. Yhdessä nämä kaikki kolme aminohappoa vähentävät rankasta treenistä johtuvaa kipua ja suojaavat lihaksia. Ne vähentävät myös treenin aikaista väsymystä.

 

Heraproteiinit ovat hyviä proteiinin lähteitä, sillä ne imeytyvät nopeasti elimistöön. Ne sisältävät BCAA:n lisäksi muitakin elimistölle tärkeitä aminohappoja. Vaikka terveellisen ruokavalion noudattaminen on tärkeää, antavat lisäravinteet helpon tavan lisätä proteiinia omaan ruokavalioonsa ja pitää proteiinin saantia yllä. Niitä suositaan myös alhaisen kalorimäärän vuoksi ja helppo käyttöisyyden vuoksi. Lisäksi itse käytän BCAA:ta treenijuomani maun parantamiseksi.

 

Testasimme monia erilaisia BCAA-valmisteita ja saimme seuraavat tulokset:

1. Delta Nutrition BCAA Amino

BCAA Amino – Delta Nutritionin laadukas ravintolisä, joka sisältää haaraketjuisia aminohappoja, L-glutamiinia ja sitrulliinimalaattia. Stimuloi lihaskasvua ja piristää!

 

  • Korkeapitoinen BCAA-lisä, rikastettu L-glutamiinilla ja L-sitrulliinimalaatilla
  • Stimuloi lihaskasvua ja ehkäisee lihasproteiinin purkua
  • Piristää ja lisää verenvirtausta lihaksiin
  • Sokeriton ja hiilihydraatiton
  • Kaksi todella hyvää makua: Green Apple ja Watermelon
  • BCAA muodostuu kolmesta haaraketjuisesta aminohaposta: leusiini, valiini ja isoleusiini. Haaraketjuisilla aminohapoilla on kaksi treenaamisen yhteydessä tärkeää ominaisuutta. Ne stimuloivat lihaskasvua lisäämällä lihasproteiinin rakentumista. Lisäksi ne vähentävät henkistä väsymystä, jota usein alkaa esiintyä treenin edetessä loppua kohti.

 

Haaraketjuisten aminohappojen lisäksi, BCAA Amino sisältää L-glutamiinia ja L-sitrulliinia. Glutamiini on tärkeä aminohappo sekä lihasten palautumiselle että immuunijärjestelmälle. L-sitrulliini tunnetaan parhaiten sen typpioksidituotantoa lisäävästä ominaisuudesta. Typpioksidi on luonnollinen kaasu, joka lisää verenvirtausta lihaksiin. Tämä saa aikaan voimakkaan lihaspumpin treenatessa.

 

BCAA Amino on erinomainen ravintolisä sinulle, joka haluat sekä tarkkaan valitun sisällön että hyvän makuprofiilin.

 

Annostus: Sekoita 1 mitallinen (10 g) 2–3 dl:aan vettä sekoituspullossa. Nauti yksi annos noin 20–30 minuuttia ennen harjoittelua. BCAA Aminoa voit nauttia myös harjoittelun aikana ja sen jälkeen.

2. Chained Nutrition BCAA Hardcore

Chained Nutritionin BCAA Hardcore sisältää vapaassa muodossa olevia haaraketjuisia aminohappoja ja L-Glutamiinia! Edistää lihasmassan kasvua ja lihaskudoksen korjausta!

 

 

– 7395 mg BCAA:ta per annos (2 mitallista)

– 2495 mg L-glutamiinia per annos (2 mitallista)

– Stimuloi lihaskasvua

– Estää lihasproteiinin hajoamista

– Useita hyviä ja raikkaita makuja

 

BCAA koostuu kolmesta aminohaposta, L-Leusiinista, L-Isoleusiinista ja L-Valiinista. Chained Nutritionin BCAA Hardcore on tiivistetty aminohappolisä jauhemuodossa, joka sisältää näitä kaikkia kolmea aminohappoa. BCAA Hardcore ei sisällä lainkaan hiilihydraatteja tai sokereita. Tuotteen raaka-aineet ovat korkeinta laatua: aminohapot ovat vapaassa muodossa, mikä parantaa niiden imeytymistä ja vaikutusta. BCAA:n lisäksi tuote sisältää L-Glutamiinia vapaassa muodossa!

 

Ihmisen syömä proteiini pilkotaan yksittäisiin aminohappoihin ennen kuin ne imeytyvät lihasten käyttöön. BCAA Hardcoren aminohapot on valmiiksi eroteltu. Näin ollen lihakset saavat ne käyttöönsä lähes välittömästi nauttimisen jälkeen. Nopean imeytymisen ansiosta proteiinisynteesi stimuloituu tehokkaammin kuin vastaavalla määrällä aminohappoja käsittelemättömästä proteiinista. Myös kasvuhormonin eritys voimistuu.

 

Lihaskudoksen aminohapoista BCAA:ta on jopa 30 %. Kovan treenin aikana lihassyyt ja aminohapot hajoavat. Antamalla kropalle BCAA:ta treenin yhteydessä, voidaan tätä hajoamista estää ja sen sijaan käynnistää jälleenrakennus edistämällä palautumista.

 

Haaraketjuisilla aminohapoilla on suoritustehoa nostavia ominaisuuksia mikä ilmenee vähentyneenä henkisenä ja fyysisenä väsymyksenä harjoittelun yhteydessä. BCAA Hardcore on aminohappolisä kaikille urheilijoille, jotka tavoittelevat lihasvoiman kasvua, parempaa kestävyyttä ja henkistä terävyyttä!

 

Kolmasosa BCAA Hardcoren sisällöstä on L-Glutamiinia, ei-välttämätöntä aminohappoa, joka on yleisimmin kropassa esiintyvä aminohappo. L-Glutamiinia tarvitset muun muassa lihaskudoksen korjaukseen treenien jäljiltä sekä lihasmassan kasvatukseen. L-Glutamiinin puutoksen yhteydessä proteiinisynteesi heikkenee.

 

Parhaan vaikutuksen saamiseksi, vapaassa muodossa olevat aminohapot tulee nauttia tyhjään vatsaan. Tyhjällä vatsalla tarkoitetaan, ettet ole nauttinut nestemäistä ravintoa viimeiseen 2-3 tuntiin tai kiinteää ravintoa viimeiseen 3-4 tuntiin. BCAA Hardcoren voit yhdistää lähes kaikkien lisäravinteiden kanssa, esim. kreatiinin, proteiinin, gainerin ja tehonlisääjän.

 

Annostus: Sekoita 2 mitallista (10 g) 300 ml vettä ja nauti harjoittelun yhteydessä. Lepopäivinä nauti annos aamulla.

3. Star Nutrtion Octane

– BCAA-juoma treeneihin

– Stimulanttivapaa treenijuoma

– Parantaa sekä fyysistä että henkistä suorituskykyä

– Sitrulliinimalaatti antaa vahvan pumpin treenissä

– Antaa rakennusaineita lihaksille

– Parantaa palautumista ja auttaa säilyttämään hyvän nestetasapainon

– Useita raikkaita makuja!

– Parantaa suorituskykyä

– Star Nutritionin Octane on huippusuosittu aminohappoja sisältävä juoma, joka treenin aikana nautittuna (Intra-Workout) antaa paremman suorituskyvyn ja auttaa viemään tiukat treenit loppuun asti.

 

 

BCAA

 

Octane sisältää tarkkaan valitun yhdistelmän aminohappoja, joka lisää usealla tavalla kropan suorituskykyä. Runsas annos haaraketjuisia aminohappoja – L-leusiinia, L-isoleusiinia ja L-valiinia – stimuloi proteiinisynteesiä ja ehkäisee lihasproteiinin hajoamista ja henkistä väsymystä.

 

Lihaspumppi

 

Tuotteeseen lisätty L-glutamiini on lihaskudoksessa yleisimmin esiintyvä aminohappo, jonka riittävä saanti on tärkeää, kun treenaat kovaa. Jokainen annos Octanea antaa myös 1000 mg sitrulliinimalaattia, joka nostaa veren typpioksidipitoisuutta (NO) ja saa aikaan vahvan lihaspumpin.

 

Kaikki Octanen sisältämät aminohapot ovat vapaassa muodossa, jolloin ne ovat lihasten käytettävissä todella nopeasti. Nopea imeytyminen merkitsee parempaa insuliinin vapautumista, voimakasta proteiinisynteesin stimulaatiota ja parempaa lihaskasvua.

 

Elektrolyytit

 

Aminohappojen lisäksi Octane sisältää elektrolyyttejä, jotka vastustavat kropan kuivumista ja mineraalien puutosta sekä B6-vitamiinia, joka kiihdyttää aminohapposynteesiä ja parantaa muiden ainesosien imeytymistä elimistöön.

 

Vuoden 2017 aikana tuote on saanut uuden ulkoasun ja samalla maut on uusittu: jo ennestään löytyneet suositut maut ovat nyt entistäkin parempia ja valikoimassa on uusia ja jännittäviä makuja!

 

Octane – Hinta-laatusuhteeltaan ylivoimainen Intra-Workout urheilijoille, jotka haluavat taata parhaan suorituskyvyn treenistä toiseen!

 

Käyttöohjeet ja päivittäinen annossuositus: Sekoita 1 annos (3 mitallista / 14 g jauhetta) 250 ml:aan vettä. Nauti milloin tahansa päivän aikana, esimerkiksi harjoittelun yhteydessä tai välipalaksi.

4. Star Nutrition Ultimate BCAA

Ultimate BCAA – Star Nutritionin korkeapitoinen, erittäin hyvin liukeneva ja hyvänmakuinen BCAA-lisä! Täysin ilman sokeria ja hiilihydraatteja!

 

– Instantisoitu – äärimmäisen hyvin liukeneva

– Ekstrakorkea L-leusiinipitoisuus

– 6 g BCAA:ta per annos

– Edistää lihasmassan kasvua ja palautumista

– Täysin vapaa sokerista ja hiilihydraateista

– 90 % tiivistettyä BCAA:ta!

 

Haaraketjuiset aminohapot (BCAA) ovat tärkeimpiä tekijöitä optimaalisten treenitulosten tavoittelussa, mikä ei varmasti ole jäänyt keneltäkään treenimaailmassa mukana olevalta huomiotta. BCAA optimoi proteiinisynteesin, edistää lihasmassan kasvua ja varmistaa hyvän palautumisen – tehokkaimpia lisäravinteita, joita markkinoilta löytyy!

 

Aminohappolisät ovat kehittyneet hiljakseen vuosien kuluessa, mutta edelleen monet tuotteet sisältävät sokeria tai hiilihydraatteja, tai niiden BCAA-pitoisuutta ei ole maksimoitu.

 

Star Nutritionin Ultimate BCAA, aiemmin tunnettu nimellä BCAA 4:1:1 90 %, on valmistettu vastaamaan korkeisiin vaatimuksiin. Tuotteen 90 % BCAA-pitoisuus ja täysi sokerittomuus sekä hiilihydraatittomuus takaavat, että jokainen gramma jauhetta merkitsee kehittymistä ja laatua!

 

Ultimate BCAA on instantisoitu, jotta liukenevuus olisi paras mahdollinen. Maut ovat rakkaita ja tasapainoisia, ilman aminohappotuotteille usein ominaista pistävyyttä tai suuhun jäävää makeutta.

 

Yksi annos Ultimate BCAA:ta antaa täydet 6 g haaraketjuisia aminohappoja.

BCAA jauhe

BCAA (branched-chain amino acids) eli haaraketjuiset aminohapot ovat yhteisnimitys kolmelle aminohapolle, jotka ovat erityisen tärkeitä lihaskasvun lisäämisessä: leusiini, isoleusiini ja valiini. BCAA lukeutuu välttämättömiin aminohappoihin, joita ihmiskeho ei pysty itse valmistamaan, vaan niitä tulee saada ravinnosta. Valikoimastamme löydät todella suuren määrän korkealaatuisia BCAA-tuotteita, joilla saat lisää virtaa treeneihisi ja annat lihaksillesi rakennusaineita. BCAA on noussut yhdeksi suosituimmista lisäravinteista tavoitteellisten treenaajien ruokavaliossa. Henkilökohtaisesti olen suosinut BCAA:ta ja käyttänyt sitä joka treenissäni.

1 ajatus aiheesta “Parhaat BCAA-valmisteet – Vertailu”

  1. Paluuviite: Top 6 lisäravinnetta treenaamiseen ja lihaskasvuun!

Kommentointi on suljettu.