Paras testosteroni valmiste! – testosteroni lisäravinne

Testosteroni-lisäravinne

Mitä on testosteroni?

Testosteroni on androgeenihormoneihin lukeutuva sukupuolihormoni, jota esiintyy sekä miehillä, että naisilla. Testosteronitasot ja määrä verenkierrossa on hyvin yksilöllinen. Biologisesti aktiivisen, vapaan testosteronin pitoisuus on miehillä 30–140 pikomoolia litrassa.

Testosteroni vaikutus

Testosteronilla on vaikutusta murrosiässä miehille tyypillisten sukupuoliominaisuuksien kehittymiseen, sperman tuotantoon ja sukupuoliviettiin. Se vaikuttaa myös luu- ja lihasmassaan, miesten rasvan varastoitumiseen ja punasolujen tuotantoon. Testosteronitasot vaikuttavat myös mielialaan. Testosteroni auttaa kuntosalillakäymiseen lisäämällä lihasmassaa nopeastikin. Lisäksi voimatasot kasvavat sen myötä huomattavasti.

 

Alhainen testosteronitaso voi aiheuttaa muun muassa seksuaalisia häiriöitä, kuten erektiohäiriöitä ja sukupuolista haluttomuutta. Seksuaaliseen haluun tai haluttomuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät.

Testosteroni tasot miehillä

Miesten testosteronitasot ovat korkeimmillaan aamuisin. Aikuisten miesten normaalina pidetty testosteronin aamutaso on 5–29 nanomoolia litrassa. Naisten normaalina pidetty testosteronitaso kuukautiskierron 5.–8. vuorokautena on 0,6–2,1 nanomoolia litrassa. Syljestä mitatut normaalipitoisuudet ovat miehillä 150–500 pikomoolia litrassa. Testosteroni aiheuttaa miehisten sukupuoliominaisuuksien kehittymisen ja sperman tuotannon. Se aiheuttaa myös seksuaalista halukkuutta ja kasvattaa luu- ja lihasmassaa, vähentää rasvakudosta ja lisää punasolujen tuotantoa. Liikunta lisää testosteronintuotantoa ja alkoholin suuri kulutus, tupakointi, stressi ja ylipaino vähentävät sitä.

Yleensä miesten testosteronitaso kääntyy laskuun usein jo 30 ikävuoden jälkeen, mikä on ikävä fakta. Muistat varmasti, kun nuoruusvuoisina energiaa ja intoa riitti kaikkiin päivän perinteisimpiinkin askareisiin, kuten siivoamiseen. Matala testosteronitaso aiheuttaa usein väsymystä, alakuloisuutta, terveyden alenemista, ylipainoa, lihaskunnon heikentymistä sekä seksihalujen vähenemistä. Testosteroni vaje voi vaikuttaa jopa verensokeriin sekä sydän- ja verisuoniongelmiin.

Testosteroni urheilussa

Testosteroni on lihasten kehittymisen ja lihasten lujuuden säilyttämisen kannalta tärkeä hormoni. Jos treeni ei kulje entiseen malliin, taustalla voi olla alentunut testosteroni taso. Testosteroni tasot urheilussa on tärkeitä etenkin miehillä. Mitä korkeammat testosteroni tasot ovat sitä paremmin lihakset kasvavat ja treenit kulkevat. Matalilla testosteroni tasoilla treenaavat eivät saa siitä yhtä paljon irti. Treenit tuntuvat vaivalloiselta ja todella raskailta. Tämän takia testosteroni lisä ei olisi haitaksi himo treenaajalle tai esimerkiksi kuntosalitreenin lisäksi.

Kuinka sitten nostaa testosteronitasojasi?

Keinoja on monia, esimerkiksi ruokavalion parantaminen, liikunnan lisääminen ja huonojen tapojen lopettaminen kuten tupakoiminen. On kuitenkin helpompia ja säännöllisimpiäkin keinoja kuten TestoPlus-valmiste. TestoPlus voi nostaa testosteronitasosi nuoruusvuosien tasolle jopa viikoissa ja auttaa sinua ylläpitämään kehosi kokonaisvaltaista vireystilaa. Elinvoimaisuudesta ja elämänlaadusta ei kannata tinkiä, vaan parantaa. Itse olen käyttänyt TestoPlus-valmistetta nyt puolen vuoden ajan ja olen tuntenut itseni energiseksi ja menneisyyden minuksi.

TestoPlus-valmiste kokemuksia:

“Olin pitkään todella uupunut ja tuntui ettei mikään huvittanut. Painoa oli tullut jonkin verran lisää, mikä harmitti erityisesti, sillä olin aina urheillut paljon ja ollut hyvässä kunnossa. Edes urheiluun en kuitenkaan enää löytänyt energiaa ja tämä vaikutti selvästi myös parisuhteeseeni sekä yleiseen mielentilaani. Törmäsin TestoPlus-mainokseen sattumalta netissä ja vierailtua sivustolla kaikki kävi järkeen! En koskaan ollut ajatellut, että testosteronivaje voisi vaikuttaa noin kokonaisvaltaisesti mieleen ja kehoon. Aloitettuani TestoPlus-valmisteen käytön huomasin selkeän muutoksen jo reilusti alle kuukaudessa. Nykyään en luopuisi siitä mistään hinnasta – TestoPlus on päivittäinen miesvitamiinini!”

Jaakko 59, Helsinki

“Tilasin TestoPlus-pakkauksen ystäväni suosituksesta. Havahduin testosteronivajeen oireisiin vaimoni valitettua, etten ole enää oma itseni. Olin kuulemma ärtynyt ja väsynyt koko ajan. Ennen harrastimme yhdessä paljon, mutta enää ei huvittanut poistua kotoa. Kävin lääkärissä, josta sain vahvistuksen asialle. En kuitenkaan suostunut lähtemään piikkileikkeihin – en todellakaan halua piikittää kroppaani mitään luonnottomia testosteronilisiä. Ystäväni oli törmännyt TestoPlus-valmisteeseen ja vinkkasi siitä minulle. Jo kuukaudessa huomasin selkeän eron energisyydessä ja jaksamisessa.

Nyt 9 kuukautta myöhemmin voin todella sanoa olevani kuin uusi ihminen! Käyn salilla säännöllisesti ja olen laihtunut lähes 10 kiloa. Olen melkein paremmassa kunnossa kuin kaksikymppisenä! En ollut ylipainoinen, mutta lisäkiloja oli päässyt hiipimään etenkin keskivartalon seudulle. Myös yleisfiilis on muuttunut selvästi. Jaksan touhuta lasten kanssa ja arkiaskareet sujuvat kuin vasemmalla kädellä. Lumitöistä on tullut minulle mukava rentoutumiskeino, vaikka ennen pihan putsaaminen tuntui olympiatason urheilusuoritukselta.

Voin ehdottomasti suositella TestoPlus-valmistetta kaikille miehille. Älä päästä tilannetta yhtä pahaksi kuin minä.”

Matti 45, Oulu

TestoPlus-vaikutukset, jotka on tutkitusti todettu todeksi ja hyödyllisiksi:

  • Lisää jaksamista ja antaa energiaa
  • Parantaa seksuaalista suorituskykyä
  • Tehostaa lihasmassan kehitystä
  • Parantaa luuston kuntoa
  • Tukee rasvanpolttoa ja painonpudotusta
  • Terävöittää ajattelua
  • Parantaa keskittymiskykyä ja muistia
  • Edistää sydämen terveyttä

Henkilökohtaisesti suosittelen ainakin kokeilemaan. Edulliseen hintaan saat tuntea itsesi menneisyyden sinuksi. Epäillä tietenkin saa, niin minäkin tein. Ystäväni kuitenkin vakuutti minut sen toimivuudesta, joten päätin kokeilla enkä ole katunut hetkeäkään. Joten vakuutan sinutkin et tule pettymään!