Mitä syödä ennen ja jälkeen treeniä?

mitä syödä ennen ja jälkeen treenin

Syöminen on tärkeä osa onnistunutta treeniä. Keho tarvitsee polttoainetta eli ravintoa, että se selviää rankasta treenistä salilla. 

Erityisen tärkeää on pohtia, mitä syödä ennen salitreeniä ja mitä syödä salitreenin jälkeen. Tärkeää on myös pohtia, kannattaako ylipäätänsä syödä ollenkaan juuri ennen tai jälkeen treenin.

Siihen milloin ja mitä kannattaa syödä vaikuttaa tietenkin moni asia treeniajasta omiin mieltymyksiin ja kehon tarpeisiin. 

Silti syömättä jättäminen tai vääränlaisten ruokien syöminen voi pahimmillaan heikentää suorituksia, laskea energiatasoa tai aiheuttaa huonoa oloa. 

Parhaimmillaan oikeat ruokailutottumukset tehostavat treeniä, tuloksia ja oloa.

Mitä syödä ennen salitreeniä?

Syötävän ruuan tulisi mahdollistaa energiantuotanto, jonka avulla jaksat treenata tehokkaasti treenin alusta loppuun. Eli suosi hiilihydraatteja. 

Joidenkin tutkimusten mukaan hiilarien syöminen jo ennen treeniä helpottaa palautumista treenin jälkeen. Poikkeuksena on lihasvoimaa kasvattava treenaaminen, jolloin ruuan tai välipalan tulisi sisältää runsaasti proteiinia.

Tiedämme, että syöminen ennen treeniä ei sovi kaikille. Saatat tuntea pahoinvointia tai ns. ruokakooman. Muista, ettet voi lähteä treenaamaan välittömästi syötyäsi. Pidä noin vartin tauko ennen kuin alat treenata salilla, jos syöt pienen välipalan. Pidä puolen tunnin tauko ennen treeniä, jos syöt yli 200 kaloria.

Toisinaan edes tämä tauko ei auta vaan et silti pysty syömään ennen salille lähtöä. Näissä tapauksissa kannattaa kokeilla nestemäisiä välipaloja, kuten mehua, smoothieta tai urheilujuomia. Ne eivät ole yhtä vaativia vatsallesi, mutta saat silti tarvittavaa energiaa treeniä varten.

Mitä syödä ennen salitreeniä?

  • Hedelmiä, esim. banaani
  • Hiilaripitoinen luonnollinen mehu tai smoothie
  • Muroja
  • Jugurttia ja mysliä
  • Kuivatut hedelmälastut

Pitääkö ennen treenejä syödä?

Yksi poikkeustilanne, jossa syöminen ennen treeniä ei ole välttämätöntä, on aamutreeni. Voit lähteä salille, lenkille tai liikkumaan heti herättyäsi ilman aamupalaa. 

Muista vain syödä heti treenin jälkeen. Aamutreenin tulisi kestää alle tunnin eikä se saa olla erityisen raskasta.

Huomioi, että aamupala kannattaa jättää välistä ennen treeniä erityisesti, jos laihduttaa. Asiaa on tutkittu jonkin verran ja aamutreenit polttavat enemmän rasvaa, jos et syö mitään ennen niitä. 

Vaikutus saattaa jatkua myös treenin jälkeen ja rasvanpoltto voi tehostua jopa koko päiväksi. Tosin muista silti juoda runsaasti vettä!

Aamulla kannattaa kuitenkin syödä ennen treeniä, jos tiedossa on kestävyystreeni tai muuten rankka treeni. Syödä tulisi myös, jos treenit kestävät yli tunnin. 

Hyvä yleissääntö on, että ennen muita kuin aamutreenejä kannattaa aina syödä. Syö joko suurempi ateria muutama tunti ennen treeniä tai sitten pieni välipala hiukan ennen treeniä.

Millaista ruokaa välttää ennen treenejä?

Jos syöt ennen treeniä, vältä raskaita ruokia ja paljon syömistä. Tästä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tuloksena on usein pahoinvointi, krampit tai tukala olo. 

Yleensä pieni välipalapatukka tai hedelmä voi olla aivan tarpeeksi juuri ennen treeniä. Sinun kannattaa testailla erilaisia ruokailutottumuksia ja löytää niistä paras itsellesi.

Erityisesti kannatta vältellä rasvaisia ruokia ja suuria määriä kuituja. Näistä ei ole hyötyä treenillesi ja lisäksi ne voivat aiheuttaa huonoa oloa.

proteiinijuoma
Proteiinijuoman juominen treenin jälkeen on hyvä idea

Mitä syödä salitreenin jälkeen?

Hiilihydraatit ovat tärkeä osa treenin jälkeistä ruokailua, koska ne auttavat kehoa palautumaan. Hiilihydraateilla on suora vaikutus lihasten glykogeenin palautumiseen. Lihakset palautuvat nopeammin ja valmistavat kehon uuteen treenikertaan. Näin treeniväli lyhenee.

Proteiinipitoisen ruuan tai välipalan syöminen heti treenin jälkeen on suositeltavaa, koska keho pystyy käyttämään proteiineja tehokkaasti hyödykseen lihasproteiinisynteesissä. 

Proteiinit käytetään uusien lihasten muodostamiseen tai jo kerättyjen lihasten tukemiseen. Eli lihaksia treenaava liikkuminen tehostuu, jos syöt proteiinia treenin jälkeen.

Tarvittavan ruuan määrä kannattaa arvioida oman tilanteen mukaan. Jos on syönyt juuri ennen treeniä, riittää muutama sata kaloria. Suositeltu minimimäärä olisi noin 20 grammaa hiilareita ja 10 grammaa proteiinia. 

Jos laihduttaa, kannattaa silti syödä treenin jälkeen, mutta tähdätä suositeltuun minimimäärään. 

Mitä syödä treenin jälkeen?

Milloin syödä treenaamisen jälkeen?

Milloin ja mitä syödä salitreenin jälkeen ei ole kysymys, johon on yksi oikea vastaus. Kannattaa kokeilla, mikä sopii itselle parhaiten.

Hyvänä sääntönä on, että pitkän treenin (yli tunti) tai raskaan treenin jälkeen tulisi syödä välittömästi tai enintään tunnin kuluessa treenin loppumisesta. 

Sinun kannattaa laittaa jotakin hiilihydraatteja ja proteiineja sisältävää välipalaa salikassiisi. Näin pääset syömään sen heti treenin loputtua.

Muissa kuin yllä mainituissa tapauksissa syömistä voi lykätä muutamalla tunnilla eteenpäin. Toisaalta sinun tulisi aina syödä, jos treenin jälkeen tunnet olosi nälkäiseksi tai heikoksi. Ota huomioon, mitä syödä ennen salitreeniä. 

Ennen ja jälkeen treenin syömistottumusten tulisi sopia yhteen. Jos et syönyt mitään juuri ennen treeniä, syö välittömästi treenin jälkeen.

Yhteenveto

On selvää, että oikeanlainen ravinto ennen ja jälkeen salitreenin on oleellista maksimaalisen suorituskyvyn ja nopean palautumisen kannalta. 

Jokaisen tulisi löytää yksilölliset ruokailuratkaisut, jotka tukevat henkilökohtaisia harjoitustavoitteita ja ottavat huomioon kehon reaktiot. 

Tärkeää on syödä tasapainoisesti, jotta keho saa tarvitsemansa energian ja rakennusaineet. 

Käytä annettuja suosituksia ohjeina, mutta muista kuunnella omaa kehoasi ja mukauttaa ruokavaliotasi sen mukaan, mikä tuntuu parhaalta juuri sinulle.

Kuntosalin jälkeen syöminen on suositeltavaa, sillä se auttaa palautumisessa ja lihasvaurioiden korjaamisessa. Etenkin proteiinin ja hiilihydraattien saanti on tärkeää.

Treenin jälkeen on hyvä syödä tasapainoinen yhdistelmä proteiineja ja hiilihydraatteja. Esimerkiksi kanaa ja täysjyväriisiä tai lohta ja quinoaa. Välipalaksi voi sopia proteiinipatukka tai -shake.

Jos et syö kuntosalin jälkeen, kehon palautumisprosessi voi hidastua, ja saatat kokea lihasväsymystä tai -särkyä pidempään. Lisäksi energiatasosi voivat pysyä alhaalla.

Molemmat ovat tärkeitä. Ennen salia on hyvä syödä kevyt ateria tai välipala, joka antaa energiaa treeniin, ja salin jälkeen on tärkeä syödä palautumista edistävää ruokaa.

Banaani on hyvä välipala treenin jälkeen, sillä se sisältää nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja ja kaliumia, jotka tukevat palautumista. Lisäisimme kuitenkin jotain proteiinipitoista vielä tähän.

Treeni ei mene hukkaan herkkujen syömisen vuoksi, mutta niiden liiallinen nauttiminen voi vaikuttaa negatiivisesti painonhallintaan ja yleiseen terveyteen. Kohtuus on tärkeää herkutellessa.

Kirjoittaja

Innokas fitnessharrastaja ja freelance-kirjoittaja, jolle uuden tiedon hankinta ja oppiminen on sydämen asia. Aina valmiina tutustumaan uusiin tutkimuksiin ja laajentamaan tietämystään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top